Sinkkuuntunut?

Aikanaan sitä oli kauhuissaan yksin olemisen ajatuksesta. Nyt siihen on tottunut, ehkä liikaakin?
Uutisissa puhutaan väestön sinkkuuntumisesta, en ole oikein pitänyt koko termistä aiemmin. Mutta nyt termin alkaa ymmärtää.
Miten uskomattoman vaikeata on tehdä aikaa kalenteristaan toiselle ihmiselle? Itsekkyys ja omat halut muuttuvat päällimmäisiksi motiiveiksi, mutta syystä, sillä kuka sinkusta huolta pitää ellei sinkku itse. Yksinäisiin iltoihin ensin siedättyy ja sitten tottuu. Ystävistä tulee oma erikoinen perhe ympärillä, puhelimessa ja kasvokkain puretaan ilot ja surut, koko elämä.

No, sitten siihen kuvioon tuleekin Joku Muu. Ylimääräinen. Pitäisi joustaa, mukailla, sopeutua - ja se koskee sitä erikoista perhettäkin.
Joten tällä hetkellä ajatuskin, että tämä kaikki olisi jotain muuta kuin epäsuhde, pelottaa. Osaanko, uskallanko, haluanko? Näen aivan liikaa onnettomia "suhteellisia" ihmisiä ympärilläni, pelottaa upota siihen kaivoon, johon niin monet suhteissaan hukkuvat. Jätetään muu maailma ulkopuolelle ja muodostetaan Umpinainen Kaksio, jonne ei muita mahdu. Ja kun huomataan (jos edes ikinä niin käy), että se kaivo onkin muuttunut pimeäksi ja koleaksi paikaksi, eikä enää olekaan muuta elämää jäljellä, kun siinä alkuhuumassa heivattiin kaikki muu pois elämästä.
Mä olen kokenut sen, kun koko kulissielämä kaatuu ympäriltä ja huomaat olevasi yksin alasti pakkasessa (kuvainnollisesti tietenkin). Kuka minut silloin poimi sisälle lämmittelemään? Tytöt tietenkin.
Joten ymmärrettävästi on vaikea asettua enää mihinkään parisuhdekulissiin. Katselepa ympärillesi, montako onnellista parisuhdetta näet? Parisuhteet sisältävät niin uskomattoman määrän valtapelejä ja roolipelejä, että ne toisinaan tuntuvat lähes kuluttavan pelaajansa loppuun. Elämäniloa yritetään sitten ammentaa esimerkiksi "laastarilapsista", irtosuhteista, työnarkomaniasta, viinasta, äksyilystä tms.

Tästä huolimatta mulla on edelleen toivoa tulevaisuudelle, en minä yksinkään tahdo aina olla, pitää vain olla tarkkana siitä kenelle antaa avaimet elämäänsä.

PS. Säännöistä sen verran, että kunkin omatunto määritelköön ne itse tässä vaiheessa, ok?

Tässä meikäläisen fiiliksiä.

aika kuluu.. muutama päivä eroa takana ja muutama päivä jäljellä-sitten saa taas kohdata kasvotusten tuon ihmisen jota niin kaipaa.
Olen (/olemme ) miettineet että miten meidän "suhdettamme" voisi kuvailla-no kai se tuo epäetäsuhde sitten on lähinnä ;) entä onko meidän suhteessa sääntöjä? esim. voimmeko tapailla muitakin ihmisiä "sillä ajatuksella".. lähinnä tuo tuli mieleemme kun mietimme ollaanko me toisiimme sitoutuneita silleen seksuaalisesti-eli sekstailemmeko vain toisiemme kanssa vai onko luvallista harrastella sitä muidenkin kanssa.. kun ei me olla pelkkiä fuckbuddyjä vaan hieman jotain enemmän-ei me koko aikaa pelkästään nu...ta vaan nautimme myös toistemme seurasta silleen vaatteet päälläkin ;)
no itselle ei sinänsä ole tullut tunnetta että haluaa vielä muiltakin sitä kauneinta- tai ainakin "ärrällä" hoituu ne mahdolliset pienet tarpeet jota erossaolopäivämme aiheuttaa. onpas muuten _hieno_ sana: erossaolopäivä !?!? no kai näillekin päiville jolloin ei yhdessä olla niin löytyy jokin järkevämpi sana (juu: ihanuus, vapaus, itsenäisyys.. ;D) ?
toisaalta on hyväkin ettemme asu ihan naapureina, saa ainakin olla selkeästi omillaan kun sen aika tulee emmekä pääse kyllästymään toisiimme ihan vaan sen takia että näemme toisiamme koko ajan-vaikka ei kait Semiraan kovin helposti kyllästy ;) tai siis tarkoitan ettei ala kumpaakaan ahdistamaan se että tuttuun ja jossain määrin haluttuun sinkkuelämään tulee yhtäkkiä jokin toinen henkilö 24/7 periaatteella., vaikka henkilössä sinänsä ei mitään olisikaan.
jos tämä juttumme joskus etenee siihen että olemme oikeasti sitä mieltä että yhdessäasuminen on SE juttu niin sitten palaamme tähän asiaa mutta nyt on hyvä näin!!

tässä sitten tämän päivän biisi ;)
http://uk.youtube.com/watch?v=aKboj_yJHqo

tässä se blogineitsyys sitten menee, mutta menköön ;)
jos elämässä on jotain spesiaalia niin sitä ei sivuuteta niin vaan. kuten Semira jo aihetta hieman aloittikin niin tässä blogissa tullaan julkaisemaan kahden varsin samanlaisen (ainakin näin n. 5 viikon tuttavuuden perusteella ;D ) hengenheimolaisen tarinoita yhteiselämästämme-mitä ikinä se tarkoittaakaan. koska olemme aikuisia ihmisiä niin suhtaudumme asioihin omalla tavallamme ja tulemme kertomaan elämäntarinaamme meidän näkökulmastamme-tarinamme ei sovi kaikille opetustarinaksi mutta se kertoo siitä miten me koemme/teemme asiat.
"yhteiselämämme" aikana olemme olleet lähes päivittäin tekemisissä jollain tavalla (puhelin, e-mail, tapaamiset yms) ja olleet toisillemme avoimia ajatuksistamme/tuntemuksistamme ja huomanneet että vaikka asumme eri paikkakunnilla niin olemme kuitenkin lähellä toisiamme -henkisesti. se että tuleeko meistä joskus pariskunta tms niin kuka tietää- emme me ainakaan.. vielä.. aika näyttää. no Semira on saanut osuman haarniskaan ja minä olen avannut sille muutaman oven.. siitä se lähtee.. jaa mikä? -no en tiedä!

Alku

Missä mennään? Vai mennäänkö missään? Ajelehditaan, katellaan.
Just sopivasti, että ei ahdista, mutta tuntuu hyvältä.

Säännöt: Ainoa hyväksytty r-sana on runkkaus ja "hää" tarkoittaa 3. persoonaa.